Siirry suoraan sisältöön
seksilelut

Seksilelut ovat jo usein itse taideteoksia

Ovatko seksilelut taiteen mestariteoksia?

Kun seksileluja ajatellaan, monella tulee mieleen ehkä ne samat tutut tuotteet, joita on markkinoilla jo vuosikausia ollut. Seksileluvalikoimat ovat kuitenkin kehittyneet hurjasti sitten Kama Sutran kulta-aikojen, joten ehkä olisi aika luoda silmäys mitä sillä saralla nykyään oikein tarjotaan ja kelle? Nykypäivänä kun seksilelut ovat jo usein itse taideteoksia, ja kaikenlaista sauvaa ja vibraattoria kun voi tilata pastelliväreissä, 15 eri toiminnalla ja vaikka millä muulla ominaisuudella, joista aikaisemmin vain haaveiltiin.

Seksikaupoissa voi helposti tutustua seksilelujen nykyaikaan, joissa ilotellaan niin jännittävillä väreillä kuin aivan uusilla muotoiluillakin ja käytännöllisillä materiaaleilla. Esimerkiksi perinteisen vibraattori-toiminnan lisäksi nykyään voi sauvansa hankkia suositulla pulssi-toiminnolla, joka eittämättä tuo vaihtelua sänkyhommiin, oli niitä sitten toteuttamassa yksin tai yhdessä. Myös tuotteiden materiaaleissa on asiakkaiden toiveita kuultu, ja yhä useammat lelut valmistetaan vedenkestäväksi, niin että hauskaa voi pitää kylpyammeessa ja suihkussakin. Ja kun itselle ollaan tällaisia hankintoja tekemässä, niin mikäpäs sen mukavampaa kuin hankkia lelunsa lempiväreissään, ja hauskoilla nimillä varustettuina. Miltäs kuulostaisi Gigolino, Little Paul tai Big Boss?

Naisilleja miehille löytyy omat tuotteensa, ja naisille perinteisten geishakuulien lisäksi tarjotaan lantiopohjalihasten harjoitteluun uudempiakin vaihtoehtoja, kuten smartballs-paketteja ja pareja, joissa voi myös valita väreistä sen itselle mieluisimman. Miehillekin on nykyaikaiset valikoimansa esimerkiksi penisrenkaissa, eikä tietenkään pareja ole unohdettu. Pareille voi itse lelujen lisäksi löytää myös hauskoja hankintoja eroottisten pelien saralla, jotka varmasti tuovat jännitystä ja hupia kenen tahansa suhteeseen, ja onpa tässä myös hauska lahjaideakin muille pareille, jos pipo ei päätä liikaa kiristä (tai ehkä juuri siinä tapauksessa). Myös kaikenlaiisa öljyjä ja mausteita voi hankkia, ja kirjavalikoimissakin on valinnanvaraa sen perinteisen Kama Sutran lisäksi, sillä ainahan on tilaa uusille ideoille, jos vain seikkailun- ja kokeilunhalua löytyy. Seksilelut kun ovat jo usein itse taideteoksia, niin kaikenlaisia leluja ja tarvikkeita sekä asusteita löytyy nykyään niin paljon, että varmasti löytyy jokaiselle jotakin. Ja jos mielikuvituksesi on niin villi ettei löydy, niin voit jopa suunnitella omasi erityisen tee-se-itse seksilelukirjan avulla. Luovuus siis kunniaan!