Siirry suoraan sisältöön

Hyvä seksi

Millaista on hyvä seksi?

Millaista on hyvä ja tyydyttävä seksi? Hyvä seksi koetaan eri tavalla kysymykseen vastaajasta riippuen. Muutamia yhteisiä piirteitä siinä kuitenkin useimpien mielestä on. Hyvän seksin on kuvailtu olevan tyydyttävää ja toisen huomioon ottavaa. Kommunikointi kuuluu myös yhtenä osa-alueena tyydyttävään ja hyvään seksiin. Pitkässä parisuhteessakin pysyy kipinä yllä, kun siihen vähän panostaa. Usein pitkissä parisuhteissa tuntuu turvalliselta kokeilla uusia ja tuntemattomia asioita yhdessä tutun kumppanin kanssa. Kannattaa harkita seksileluja miehelle ja naiselle, mikäli sänkypuuhat alkavat tuntua liian arkisilta. Seksin harrastamisella on tutkittu olevan yhteys onnellisuuteen, sillä seksuaalisuus on osa elämää.

Hyvä seksi ei aina tarkoita sitä, että seksivälineet pitää ottaa esiin. Nautinnollinen ja tyydyttävä seksi voi olla myös tuloksena kahden ihmisen välisestä yhteydestä ja kemiasta.

hyvä seksi

Seksivälineet apuna estottomaan seksiin

Haluatko nauttia estottomasta seksistä? Estottomaan seksiin kuuluu luottamus toiseen ihmiseen ja mahdollisuus olla oma itsensä kaikkine vikoineen. Seksikkäät alusvaatteet antavat itseluottamusta ja erilaiset seksivälineet saavat mielikuvituksen vauhtiin. Oletko valmis yllättämään oman partnerisi?

Toiselle voi keksiä mukavia yllätyksiä vaikka hankkimalla uuden ja jännittävän seksilelun, jota voi yhdessä kokeilla. Vibraattorit sopivat niin sooloseksiin kuin kumppanin kanssa käytettäväksi. Ravintola-iltaan saa jännitystä kauko-ohjattavalla vibraattorilla tai kiihotinkuulalla. Uskallatko estottomasti antaa nautintosi partnerin käsiin? Kauko-ohjattava alushousuvibraattori on täydellinen ratkaisu tuhmaan ja kiihottavaan esileikkiin.

hyvä seksi

Makuuhuoneen kutkuttavat roolileikit

Rooliasuun pukeutuminen on mahtava tapa yllättää partnerinsa. Hänelle voi päivän mittaan lähettää vaikka tekstiviestiä kertoakseen, että illalla on tiedossa jokin mukava yllätys. Odotus lisää jännityksen tunnetta ja siinä on myös aikaa virittäytyä oikeanlaiseen tunnelmaan iltaa varten. Rooliasun valitsemalla voit itse päättää, haluatko illalla eläimellistä vai kenties dominoivaa seksiä.

Suosittujen roolileikkien avulla voit toteuttaa villeimpiäkin fantasioitasi. Voitte katsoa yhdessä jonkun mukavan elokuvan ja valita siitä sopivat roolihahmot. Kaikki seksilelukaupat ovat täynnä toinen toistaan jännittävämpiä rooliasuja. Valikoimista löytyy varmasti jokin riittävän tuhma ja tunnelmaan sopiva. Haluatko leikkiä poliisia ja rosvoa vai miellyttävätkö erilaiset eläinaiheiset asut sinua enemmän? Yhtenä vaihtoehtona rooliasuihin löytyy tiukka lateksi.

Hyvä seksi ja oikeanlainen tunnelma

Tällä sivulla olevan arvostelun avulla on helppo löytää mahtavia seksileluja kaikkiin tilanteisiin ja tarpeisiin. Seksielokuvat virittävät nopeasti oikeaan tunnelmaan ja meno makuuhuoneessa voi käydä kuumaksi. Tyydyttävä ja hyvä seksi ei välttämättä vaadi pitkää valmistautumista eikä suunnittelua. Se voi tilanteen mukaan olla myös nopeaa ja spontaania. Toisinaan myös kiinnijäämisen pelko voi tehdä seksistä jännittävää, mikäli sitä esimerkiksi harrastaa yhdessä julkisilla paikoilla.

Seksiin kuuluu myös kosketus ja läheisyys, jolloin muutama hyväntuoksuinen hierontaöljy olisi paikallaan. Hierominen rentouttaa ja saa olon vapautuneeksi. Hieronta tunnetusti lisää oksitoniinin eli rakkaushormonin määrää. Toisille tuhmat puheet toimivat hyvänä esileikkinä tai saavat halut valloilleen seksin aikana. Kannattaa myös avoimin mielin lähteä kokeilemaan erilaisia tajunnan räjäyttäviä seksileluja miehelle ja naiselle.